Blue Suede's Charming Chap Perrada Unican Quizzical'N Good Skidi Dectartini Perrada Unican Unique'N Perfect Blue Suede's Bella Ballerina

« Uutisia 2008 »     « Uutisia 2007 »


Yksi on poissa joukosta.. Tekstiviesti toi tänään pysäyttävän tiedon: "Pienen koiran sydän väsyi lopulta. Laskin Suhinan haikein mielin ja surullisena menemään edeltä. Heidi"

Eli suurista suurin ja parhaista basenjimammoista paras, Rickyn emä Suhina, Furahan Safina on joukosta poissa :'( Suhina opetti minulle mitä basenji voi parhaimmillaan olla. Suhina antoi minulle päivän säteeni Rickyn. Nuku rauhassa, Suhi-rakas :(



Heidille sekä muulle poppoolle voimia ja jaksamista. Lämpimiä rutistuksia pahimpien päivien varalle.

Suhinaa kaivaten:
Jenni, Sari sekä muu perhe
upea poikasi Ricky




5.6.-7.6.2009

Meidän poppoolla olikin niin toiminnan täyteinen viikonloppu että siitä toipumiseen on mennyt pari päivää ja vasta nyt jaksaa kertoa kuulumisia ;) Meidän viikonloppumme alkoi perjantaina Samun paimennuskokeilulla. Mukana meillä oli nahkaneiti Saara omistajineen. Samua kiinnosti tällä kertaa paljon enemmän kaikki ihanat hajut kuin jotkut pitkin laidunta sinkoilevat karvakasat ;D Kyllä se nyt pari kertaa innostui lampaita ohjailemaan mutta kun tuli vastaan joku ihana haju, loppui lampaiden ohjaus siihen. Mukana ollut Saara-nahka oli ihka ensimmäistä kertaa lampaiden kanssa tekemisissä ja auta armias, se syttyikin heti ihan kunnolla! Se ei mitään muuta laitumella nähnytkään kun lampaat ja sen ainoa tehtävä oli paimentaa niitä. Upean näköistä työskentelyä.

Lauantaina oli vuorossa Sampon valmistujaiset heidän koulullaan. Kun Valmistujaiset loppuivat, oli tulipalokiire kohti kotia vaihtamaan vaatteet ja ottamaan Dora mukaan; Dora oli ilmoitettu jalostustarkastukseen. Pääsimme kuitenkin viimein paikalle, kiitos tuomarin ja järjestäjien kärsivällisyydestä. Dora sai ihan mukavan "tuomion". Jalostustarkastuksen jälkeen suuntasimme suurella poppoolla koirien kera vuokramökille juhlistamaan Sampon valmistumista. Mökillä olimme lauantaista sunnuntai-iltapäivään ja voi että kun koirat nauttivat! Hieman pelkäsin mitä reissusta tulee, koska mukana oli Sampon isoveljen 8,5kk tolleriuros Kaapo (Nitric Alive'N Sticking) sekä Sampon äidin 16-viikkoinen shelttinarttu (Copystyle Hotstepper) ja yleensä Samu+muut urokset eivät ole hyvä yhdistelmä, mutta Samuhan oikein tykkäsi Kaaposta, se jopa leikki sen kanssa :) Dora sai koko viikonlopun mökkireissun nauttia vapaudesta eikä edes tarvinnut pelätä että neiti karkaisi johonkin. Ajattelin Samunkin päästää kavereiden kanssa kirmaamaan ja ajattelin että ei se karkaa kun on kavereita. Joo, ei se karannut ensimmäiseen viiteen minuuttiin vaan juoksi ihan innoissaan kavereiden kanssa mutta sen jälkeen tulikin herralle mahanalus jalkoja täyteen ja se karkasi niin lujaa kun karvaisista jaloistaan pääsi. Siihen loppui Samun makea vapaus ja loppu mökkireissun se olikin pitkässä hihnassa..


Vastavalmistunut Sampo                                              Sampo&Jenni        


Sampon äiti Sisko, Sampo sekä Sampon isä Valto


Sampo ja Jenni


Kaapo (Nitric Alive'N Sticking), Samu, Dora ja Peppi (Copystyle Hotstepper)

LISÄÄ KUVIA




11.5.2009

Doran juoksu alkoi tänään ilmeisesti neidin synttäreiden kunniaksi :-) Ensi viikon loppupuoliskolla olisi tarkoitus suunnata miehelään, toivotaan että astutus ja kaikki muu tulee menemään paremmin kuin hyvin ja saisimme Heinäkuun puolella joukkoomme pieniä puikkonenuja <3




11.5.2009

Meidän Dora-prinsessa on taas tänään vuoden vanhempi ja viisaampi! Dora viettää tänään 5-vuotissynttäreitään. Aamu alkoi maksamakkaraleivällä, päivällä oli luvassa luunsyöntiä. Myöhemmin meillä herkutellaan maksalaatikko-nakkikakulla ja sitten Doran päivän toivottavasti kruunaa naapurin uuden whippetpoitsu Toton (Pipsqueak Nuuskamuikkunen) kanssa juoksentelu :) Onnea kaikille sisaruksille!




10.5.2009

Kerran kuukaudessa tuntuu olevan nykyinen päivitystahti :-) Olimme koirien kanssa viime viikon sunnuntaina (3.5.) Seitsemisen kansallispuistossa reippailemassa. Mukana olivat siis Sampo, Sampon isä Valto sekä minä ja tuota karvaista puolta edustivat Dora & Samu. Seitsemiseen ajelimme Muroleen kanavan kautta, harmi ettei kahvila ollut vielä auki. Hetki Muroleessa ihmeteltiin ja sitten matka jatkui kohti Seitsemistä. Seitsemisessä matkamme alkoi Kirkaslammen pisteestä, johon parkkeerasimme auton. Kävelimme Kirkaslammen kautta Koveronlammelle ja Koveron perinnetilalle. Koveron perinnetilalla hieman huilasimme ja otimme muutamat kuvatkin. Koverolta kuljimme Haukilampea ja Seitsemisjokea sivuten Kirkaslamminkankaalle ja siitä takaisin Kirkaslammelle jossa paistelimme makkaraa ja söimme muutkin eväät. Jopa minä, joka en hirveämmin metsässä samoilusta perusta, pidin reissusta. Reitti oli minun kuntoani katsoen valittu vain hieman yli 6 kilometrin mittaiseksi :-) mutta se olikin sopivan pituinen reissu, koska metsässä oli turkaisen kuumankostea ilma.

Koirat nauttivat Seitsemisessä samoilusta. Dora pääsi näyttämään taas Prinsessa-puolensa kun hän kauhunsekaisella ilmeellä väisteli polulla olleet märät kohdat risukon kautta ja pitkospuilla Samun remutessa milloin mitenkin pitkospuita pitkin ja välillä suolla riehuen käveli Dora hyvin varovasti pitkospuiden keskimmäisellä puulla asetellen tassunsa tarkasti peräkanaa puulle :-D


Muroleen kanavan kauniissa maisemissa


Sampo& Samu ja minä & Dora Koveron perinnetilalla


minä, Sampo & Samu sekä Valto & Dora Koveron perinnetilalla


Samu ja Dora Koveron perinnetilalla



LISÄÄ KUVIA




18.4.2009

Tervehdys taas! Kylläpäs olenkin luvattoman laiskasti sivuja päivitellyt, mutta mitäpä sitä liikaa päivittämään kun ei ole mitään päivitettävää :D Meillä odotellaan yhä kuumeisesti Doran juoksua, neiti tuntuu piinaavan meitä viimeiseen pisaraan asti! Kai se venyttää juoksujansa siihen asti että pennut syntyvät keskitalvella :-D toivottavasti nyt ei kuitenkaan. Tässä vietämme Samun kanssa loikoilupäivää, Sampo on töissä ja Dora lähti aamusta hieman "tuulettumaan" kotoota Annen ja Annukan luo, alkoi olla jo loman tarpeessa tuosta meidän hörhöilevästä gigolosta ;D Samun kanssakin on sitten tehty kaikkea kivaa, makoiltu aamusta soffalla vierekkäin, leikitty piilosta, sitten lähdimme äitini ja isäni kanssa käymään eläinkaupassa jossa oli kevätavajaiset, Samu oli ihan innoissaan nuuskuttamassa joka suuntaan, olisi se varmaan mieluusti ottanut pienen matsin toisen uroskoirankin kanssa joka alkoi "pikku-Samulle" murisemaan ja riitaa haistamaan. Herran eläinkauppareissun ehdoton kohokohta taisi kuitenkin olla se kun kaupan ulkopuolella sai grillattua makkaraa :D :D se kerjäsi vuorotellen minulta, isältäni ja äidiltäni ja loppuviimen se meni vielä grillimiestäkin tuijottelemaan nätisti silmiin että josko makkaraa sais :D meidän molemmat koirat saivat myös hervottoman kokoiset luut eläinkaupasta, tuuppasivat ne sieltä meidän mukaan kun vanhempani ostivat koirilleen säkin ruokaa. Samu vaan ei tiedä että mistä päästä pitäisi alottaa, se kun jättää yleensä nuo "likaiset hommat" Doran tehtäväksi ja varastaa Doralta sitten luun itselleen kun toinen pää on sopivasti pehmitetty ;D

Tällaista tällä kertaa, toivottavasti nämä viime yönä sataneet lumet sulavat pian ja päästään nauttimaan keväästä ja tuloillaan olevasta toivottavasti kuivasta kesästä! Ja toivottavasti se meidän neitikoirakin juoksunsa nyt alottaisi :-)




14.3.2009 Tampere KV, tuom. Elisabeth Janzon, Ruotsi (Basenjit) Martin Van De Weijer, Alankomaat (Pk Collie urokset)

Tämän vuoden näyttelyt avasi Tampere KV, oma kotinäyttelymme. Vaikka näyttelypaikka on melkein "kulman takana", oli lähtö silti aikaisin, päätin että paikalla tulee olla puoli kahdeksan ja silloin myös olimme. Ja jopa onneksi olimme. Pääsi ihanan helposti ja vaivattomasti sisälle. Ei ollut rokotustodistusten tarkastuksessa jonoja, ei ollut porukkaa parveilemassa käytävillä jne. Aikaisen lähdön vuoksi Ricky-mussukka oli meillä yötä. Koirat oli eristettynä niin, että Samu vietti yön keittiössä, Dora oli pitkässä eteisessä (ei voinut olla poikien kanssa samassa tilassa kun tekee juoksua) ja Ricky nukkui tyytyväisenä Eveliinan kanssa olohuoneen sohvalla. Ilta ja yö meni kommelluksitta, vaikka olikin kaksi "Herraa ja Hidalgoa" talossa :-)

Alunperin olin ilmoittanut vain Samun, mutta sitten hetken mielijohteesta päätin ilmoittaa myös Rickyn, olisihan Tampere sen ensimmäinen kerta veteraanikehissä. IIISO virhe. Aikataulujen kolahtaessa luukusta alkoi paniikki selvetä; Alkuperäinen näyttelyapuni oli perunut, äitiä ei saisi kirveelläkään kehään ja hyvin todennäköisesti en ehtisi esittämään molempia poikia. Onneksi Rickyn kasvattaja, Heidi, pelasti minut pinteestä. ja niinhän siinä loppuviimen kävikin että kehät menivät (tosin todella täpärästi) päällekkäin ja Heidi esitti Rickyn. Ricky onneksi suoriutui ilman suurempia muttia, toki rohkeampi se olisi voinut olla minun kanssani. Samukin esiintyi aivan loistavan mahtavasti taas, tosin herran kuuntelukorva meinasi haluta nousta ylös hallin hälyssä koko ajan. joku pian luulee että Samullakin on kevyet korvat, mitä ne eivät todellakaan ole. Herralla vaan on tapana kuulostella maailmaa korva pystyssä *naur*

Sekä basenjeilla että collieuroksilla tuntui olevan kovin tiukat tuomarit tällä kertaa, ERIä jaettiin kovin vähän ainakin omasta mielestäni. Rickyn oli tyytyminen taas tänään Hyvään, mikä ei kyllä yllättänyt. Samun tuomioksi tuli Erittäin Hyvä.

Kiitoksia kuvauksesta, avusta ja seurasta Eveliinalle, ilman sinua en olisi pärjännyt. Kiitoksia seurasta myös äidilleni. Kiitos tuhannesti Rickyn esittämisestä Heidi!

Seuraavaksi suuntaamme nenät kohti ulkonäyttelyitä, tuon karvaherran kanssa kun on yhtä tuskaa käydä hallinäyttelyissä kun herra tuntuu olevan sitä mieltä että jokainen kukkapurkki, kulma ja penkki pitäisi merkata :D ...miehet.. Ulkonäyttelyissä on muutenkin ihanan tilavaa. Toivotaan hyviä ilmoja kesäksi siis! Alla koirien arvostelut, Rickyn arvostelun laitan suomeksi koska en saa kaikista sanoista selvää (suomennutin näyttelyssä siis)

Samun arvostelu: 4,5 years. Good type&size. Fourquarters too far. When moving very wide. Nice scull. Muscle must inprofe. Hindquarters well angulation. When moving too narrow. Good coat. EH

Rickyn arvostelu: Melko kevytrakenteinen veteraaniuros, joka saisi mielellään olla tiiviimpi ja maskuliinisempi. Voisi olla enemmän kulmauksia takana ja parempi ylälinja. Tassut voisivat olla tiiviimmät. Melko epävarma luonne. H




Ricky



Samu

Kuvat © Eveliina Juhajoki


1.3.2009

Tänään olikin superisti toimintaa! Ensin aamusta lähdimme Ylöjärvelle Match Show'hun. Samu oli tarkoitus ilmoittaa mukaan ja Dorppa tuli turistiksi. Matkalla kohti mätsäriä poimimme peräämme Annen, Veli-Matin, Essin sekä Henrin ja viehättävän Mintun <3 paikalla oli hurjasti koiria, isojakin koiria oli melkein 60kpl! Tunkua ja odotusta siis riitti. Viimein kuitenkin koitti Samunkin vuoro esiintyä. Sininen nauhahan sieltä tuli, ei ollut tuomari suuri collieiden ystävä, ei edes kunnolla vilkaissut kaikkia collieita (ja niitä riitti). Sinisten jatkokehässä myöskin sinisen saanut Minttu karsiutui heti ja Samu karsiutui sitten kun sijoitettiin neljä parasta. Mätsärin jälkeen suuntasimme autojen nokat kohti Ruutanaa, Anne ja Veli-Matti oli poppoonsa kanssa tulossa meille kylään. Söimme piirakkaa ja salaattia, jutustelimme ja viimein joimme kakkukahvit Doran läpäistyn luonnetestin kunniaksi :) Olen todella ylpeä meidän koiristamme, hienosti he sietivät jopa pientä Essi-tyttöä vaikka Essi välillä käveli yli, hännänpäältä, nenän päältä jne :-) Dora myös käyttäytyi erittäin mallikkaasti vaikka hänelle täysin vieras aikuinen narttu (siis Minttu) tuli meille ykskaks kylään. On meillä vaan hienoja koiria <3

Doraan rakastuttiin hänen kyläpaikassaan (Annen & Annukan luona) niin kovasti että neiti toivotettiin tervetulleeksi uudelleenkin :) Neidin olisi tarkoitus viettää ensi viikonloppuna "kyläviikonloppu" taas, jos vain juoksu ei ala ennen sitä :)




23.2.2009

Tänään koitti taas SUPER-syntymäpäivä, joka oli kyllä viime vuotista superimpi siitä syystä, että pikkuveljeni Jesse täytti 18 v. ja Remu täytti 2-vee!! Juhlan kunniaksi leivoin kakun ja Remu sai ihan yksikseen syötäväksi dentastixin, josta se oli niin tohkeissaan ettei meinannut raukka malttaa edes syödä sitä :-D Onnea molemmille!! Sekä onnea myös Remun velipojille!










1.2.2009

Dorpsu pääsi tänään Taavin kanssa jäälle remuamaan. Tosin eipä sitä remuamista ihan hirveesti näkynyt, Dora oli huonolla tuulella eikä oikein lähtenyt juoksemaan eikä Taavikaan sitä lähtenyt hakemaan juoksuseuraksi. No, muutama pyrähdys kuitenkin nähtiin ja lopun aikaa kumpainenkin harhailivat omia teitään pitkin jäätä :-) otettiin myös parit poseerauskuvat laiturilla ja vaikka itse sanonkin, ne onnistuivat hyvin <3

jos vaikka lauantaina pääsisi Samun kanssa tekemään yhdessä jotain hömppätekemistä kun Dora menee päiväksi kyläilemään tuttumme luo :) Katsotaan kuinka neiti pärjää ja käyttäytyy kun pääsee yksin suureen maailmaan, se ei olekaan ollut ilman minua ikinä missään :-D




LISÄÄ KUVIA




24.1.2009

Tänään meillä oli taas collietreenit. Koska Samu pääsi mukaan viime kerralla, oli tänään taas Doran vuoro. Hieman aamusta arvelutti että mitähän treeneistä tulee, Dora oli edellisellä kerralla treeneissä ollessaan hyvin flegmaattinen. Mutta neiti ihan yllätti minut! se oikein puhkui energiaa (Doraksi siis pirteä :-D)

Treeneissä alkupuolisko oli tokoa. Otimme luoksetuloa niin että muut tekivät kujan ja sen läpi koiran piti juosta luokse. Sitten teimme ringin ja yksitellen menimme ringin keskelle niin että koira pitää kontaktin koko ajan vaikka ympärillä on muita. Kun kaikki olivat olleet keskellä aloimme pikkuhiljaa kaikki yhdessä pienentää rinkiä ja kokeilla kuinka lähelle toisia koiria pääsee ilman kontaktin menetystä. Me pääsimme Doran kanssa lähes Ansku-pehkon nenään kiinni ja kummankaan koiran kontakti ei häiriintynyt. Sitten otettiin vielä paikallaan makuuta. Toisella puoliskolla menimme agilityä jossa enin jakauduttiin kolmen hengen ryhmiin. ryhmät kiersivät kolme eri tehtävää. Oli kaksi estettä vierekkäin eli ohjausharjoitus, sitten oli pussi ja kolmas tehtävä oli pieni ns. rata jossa oli hyppy, hyppy, putki ja pienen käännöksen päässä hyppy. Lopussa nämä kaikki tehtävät yhdistettiin radaksi; hyppy, hyppy, putki, hyppy, pussi, hyppy, hyppy.

Dora meni mielestäni aivan loistavasti, pussistakin se uskalsi loppuviimen tulla vaikka se oli ihan maata myöten (tosin kerran meidän blondi eksyi sinne pussiin :-D). Otimme myös kerran A-esteen ja pienen epäröinnin jälkeen Dora tuli senkin kauniisti. Dora oppi myös menemään maahan ilman käsimerkkiä! Se olikin oppimisen jälkeen kuin pikku lapsi joka on oppinut uuden sanan; opittua pitää koko ajan toistaa ja tarjota :-D se olikin aina sivulle pyydettäessä, luokse tullessa jnejne tarjoamassa maahan menoa, meidän pieni höpsykkä.



Kuva © Marko Räty


LISÄÄ KUVIA




16.1.2009

Meidän pikku raitapaita täyttää tänään jo 6 vuotta! kyllä se aika kuluu nopsaan. Jos mahdollista, niin on Ennalla alkanut iän myötä hännänkippura heilua vielä tiuhempaan tahtiin ja se rakastaa yhä enemmän ja enemmän rapsutuksia ;) Onnea Ennalle ja sisarusparvelle!




9.1.2009

Paljon on jo vuoden alusta ehtinyt tapahtua, mutta summaillaan vähän.

Aloitimme vuoden ensimmäisenä lauantaina collieporukalla käymään hallissa treenaamassa keskenämme milloin mitäkin. Ekalla kertaa otettiin vähän ohitusharjoituksia ja sitten oli ns. vapaata harjoittelua, jolloin otimme mukana olleen Doran kanssa hieman agilityesteitä kera putken, keppien, renkaan ja A-esteen. Kaikki muu oli Doran mielestä ihan superkivaa, mutta A-este hieman hirvitti. Eiköhän sekin mene treenailulla ohi :)

Sitten meillä Sampo juhlisti synttäreitään tiistaina ihan vain pienesti, Sampon isä ja äiti tulivat kakkukahveille ja päivälliseksi kokkasin Sampolle herkkuruokaa; naudan entrecote-pihviä ja uunivihanneksia, NAM! Tosin kaikki tämä oli oksennustaudista toipuvalle Sampolle hieman liikaa ja paha olohan siitä seurasi. Kynttilöitä kakussa oli 23 :-)

Keskiviikkona posti toi meille jotain kivaa, kun Doran mittatilausprinsessapanta saapui postissa. Panta on aivan mielettömän ihana, sopii meidän neidille mainiosti. Kiitoksia ihan hirveästi pantayhteistyöstä pannan tekijä Jenni Kivikoski-Peltonen ja pinkin pörrön myynyt Johanna Rahnasto!! Dorallahan oli jo entuudestaan Jenniltä tilattu pyhähihna samaa kuviota mitä tuon prinsessapannan koristenauha on, samoin Samulla on Jenniltä tilattu pyhähihna joka on muuten samanlainen kuin Doran, mutta vain turkoosin sävyinen :-)

Tänään, eli perjantaina Dora pääsi irrottelemaan kunnolla naapurin poikien kanssa jäälle, kun minä arkajalkakin viimein sinne uskaltauduin. Välillä meno hirrrvitti hurjasti Doraa, varsinkin kun Toffo-whippetti ei ole mikään maailman rauhallisin leikkikaveri vaan ääntä ja vauhtia riittää, mutta intoutui Dorakin välillä kirmaamaan pitkin jäätä poikien perässä. Loppuviimen sillä kului kuitenkin suurin osa ajasta siihen kun se repi ärsyttäviä paakkuja tassujen pohjista pois, ja niitähän kertyi kun pakkanen oli aikalailla nollissa. Naapurin Väinö-aussiekin ilmestyi loppuvaiheessa painimaan Toffon kanssa :-P Kiitos Suskulle ja pojille juoksenteluseurasta, otetaan uusiksi pian!



    Sampon kakkukynttilät                      Dora ja uusi panta & pyhähihna


Dora ja naapurin pojat irrottelemassa

Kuvat © Jenni Aaltonen


LISÄÄ KUVIA