11.9.2011 Bää ja Mää!

Tänään aamulla oli epäinhimillisen aikainen herätys ollakseen sunnuntai-aamu; kello pirisi jo klo 6.00! Aamupuhteet ohitettuani starttasimme Sateen kanssa autolla hakemaan Jenniä ja Oonaa Veisusta kyytiin. Olimme matkalla Somerolle paimennustaitoja sytyttelemään :-)

Aamu Somerolla alkoi koirien ulkoilutuksella. Sitten oli ohjaajien aika saada aamupalaa, jotta jaksaa juoksennella laitumilla koko päivän ;D Hyvän aamupalan jälkeen keräännyimme lammastarhalle, johon oli valittu sopiva lauma lampaita meidän porukkaamme (10 koirakkoa) varten.
Aluksi oli tarkoitus pyörötarhassa hieman "sytytellä" paimennusvaistoja ja katsoa ymmärtävätkö koirat lampaiden päälle.
Sade oli heti kiinnostunut lampaista, se kävi hieman nuuhkimassa niitä ensin, ja sitten kun lähdettiin liikkeelle se hienosti osasi pitää lampaat liikkeessä. Sade totteli nätisti komentoja ja rauhoittui käskystä kun laumasta karkaavat lampaat meinasivat saada sen kierroksille. Se osasi pyörötarhassa myös liikutella lampaita minulle ja pitää niitä hieman jo kasassa.
Parin pyörötarhakerran jälkeen siirryimme avoimelle laitumelle jossa oli tehtävänä siirtää lauma koiran kanssa pyörötarhasta pois, liikuttaa lauma parin portin läpi ja takaisin pyörötarhaan.
Tässä vaiheessa Sade alkoi olla jo melko väsynyt kaikesta oppimastaan. Se sai vielä lauman hienosti pois pyörötarhasta, ja yhden portinkin läpi pääsimme, mutta sitten keskittyminen herpaantui ja lampaankakan syöminen oli väsyneen Sateen mielestä kivempaa kuin lauman kasassa pitäminen :D Vielä kerran otimme pienen onnistuneen liikuttelupätkän ja sitten napero pääsi huilaamaan.
Mutta jottei ihan löysäilyfiilis jäänyt päällimmäiseksi muistoksi, otin Sateen vielä lepotuokion jälkeen kerran toiseen lammastarhaan jossa sen kanssa kokosimme lauman pari kertaa. Onnistuneeseen suoritukseen oli mukava lopettaa :)

Päivä oli ihan huippumukava ja antoisa, ruuat paikalla herkullisia ja porukka toimi. Kiitos SCY Helao tilaisuudesta, Paimennuskoululle kiitos hyvistä ruuista ja erinomaisesta opetuksesta. Tulemme ehdottomasti uudelleenkin! :-)
Kuvia luvassa kun saan aikaseksi purkaa ne koneelle :)





11.9.2011 Samu 7-vee <3

Tänään oli meidän "papparaisen" merkkipäivä kun 7-vee kilahti mittariin. Samu herkutteli juustolla ja puruluilla ja sai nauttia Sampon kanssa ulkoilusta :)

Onnea Samu ja muut Blue Suede's C-pentueen koirat!! :)









4.9.2011-9.9.2011

Viime viikolla olikin menoa ja melskettä, ensin sunnuntaina 4.9. Sampo oli isänsä ja Sateen kanssa eräjormailemassa Siikanevan soisissa maastoissa. Sampo ei ole pitkään aikaan uskaltanut meidän koiria pitää yksin vapaana, kun Sade pienenä nappulana sitä jallitti oikein kunnolla juoksemalla karkuun. Nyt kuitenkin vakuutin Sampolle että Sade ei kyllä karkaa, joten Sade sai olla lähes koko päivän vapaana. Ja hienostihan se pirpana olikin ollut ja jaksanut hyvin menossa mukana. Sateen retkieväisiin kuuluivat sienet, puolukat, karpalot, makkara ja kuravesi höystettynä toki puhtaalla vedellä. Nam! :D Siikanevan ulkoilurupeaman jälkeen porukka meni vielä sienimetsään pariksi tunniksi. Kun Sade kotiutui se pääsi vielä naapurin Ilon luo kylään ja Iloa leikittämään. Olipa muuten kerrankin hyyyvin väsynyt napero ;)
Sitten kävimme tiistaina Määttäsen Jennin ja Oona-lassien kanssa hiekkakuoppailemassa, minulla siispä koko poppoo mukana. Samu karkasi hetkeksi hyvien hajujen perässä, mutta palasi pian kiltisti takaisin. Sade ja Oona olivat oikein hienoja neitejä ja kävivät kuralätäkössä uimassa :D Lätäkön reunalla oli "ihanan" pehmeää savimutavelliä, johon Sade tunki kuononsa ja sitten se sai kamalan mutahepulin ja juoksi pitkin kuoppaa :D No, kakarat olivat lopulta sen näköisiä että ne saivat luvan käydä uimassa myös puhdasvetisessä pienessä lammikossa mikä kuopalta löytyi :-)
Perjantaina ulkoilimmekin kuopalla taas Heiskasen Jennin, Ziggyn ja Numan kera. Kuoppailun jälkeen auto oli täynnä väsyneitä koiria ja nälkäisiä omistajia :D

Kiitokset molemmille Jenneille ulkoiluseurasta! Alla taas muutamia tunnelmakuvia ulkoiluilta :)






Sade ja Oona kuralätäkköuinnilla


Sade ja Oona


Kuranenä-Sade <3


Merimursu-Sade uimasilla


Sade ui


Ziggy, Dora ja Sade


Samu ja Sade riehuu :)


Sade odottaa rinteen päällä Numaa


Lassiet ja Numa jonossa





3.9.2011 Hiekkakuoppailua

Tänään oli taas aika viedä lauma tuulettumaan ja vapaana juoksemaan hiekkakuopalle. Nappasin rekut autoon ja suuntasin kohti Tampereen keskustaa hakemaan Heiskasen Jennin kera laumansa kyytiin. Meitä oli autossa siis kaksi Jenniä ja 7 koiraa; Sade, Samu, Dora, Ziggy, Numa, Esa ja Tero. Koirilla oli kuopalla taas hiiirveän hauskaa, varsinkin Sateella joka hillui satalasissa joka suuntaan :D Samu oli taas oikein kiltti poika eikä tehnyt katoamistemppua. Iso miinus Samulle kyllä siitä että se päätti pärähtää Esa thö harjakoiralle kun Esa meinas muka syödä hänen naminsa (ne oli Esan namit..). Ziggy, Numa ja Sade pääsivät jänisjahdin makuunkin, Numppa ja Sade tosin tulivat melko pian takaisin kun Zigs jatkoi jahtia. Voi voi, kyllä mahtoi Doraa harmittaa kun se ei päässyt elävää pupua jahtaamaan!

Hiekkakuopalla hillumisien jälkeen rääkkäsimme Jennin kanssa Samu-parkaa ja furminoimme sen lähes kokonaan. Samulla kun on järkky karvanlähtö menossa, ihan koko pohjavilla irti, ja koko koira näytti ihan kapiselta rakilta :( No, vielä jäi vähän furminoitavaa Samuun, mutta on se nyt miljoona kertaa siistimmän näköinen. Ja niin kamalan pieni taas!

Hiekkakuopalla oli hirmu mukavaa, kiitos Jenni ja lauma seurasta! <3 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.




Sade ja Ziggy juoksee lujaaaaa! Samu ja Numa taustailee


Sade ja Numa kiipeilemässä


Sade ja Dora juoksee


Ziggylle tuli kova hiki pupujahdissa